2015/07/27

Asuntomessut 2015, lastenhuoneista

Eilinen vierähti asuntomessuilla. Sateli ja tuuleksi, mutta koska sain nauttia koko messupäivän hyvän ystävän ja kollegan seurasta, ei sää tai varpaiden kastuminenkaan haitannut sitten yhtään. Messuista moni bloggaaja on jo julkaissut paljon ihania kuvia, joten keskityn niihin juttuihin, joihin erityisesti itse ihastuin. Lastenhuoneet olivat jälleen kerran ihania, ja niiden sisustuksessa oli käytetty hauskasti myös seinätarroja- ja maalauksia. Kahden pienen pojan äitinä kiinnitin huomiota myös siihen, että tänä vuonna oli panostettu erityisesti poikien huoneisiin.

Kotonani asustaa kaksi innokasta supersankarien ihailijaa, joten innostuin aivan valtavasti taidokkaista Batman- & Spiderman-seinämaalauksista. Kauniit seinämaalaukset saavat varmasti sisustuksen suhteen tarkimpienkin äitien hyväksynnän (eihän näitä voi edes mainita samassa lauseessa sinitarralla viriteltyjen repaleisten julisteiden kanssa), ja voin vain kuvitella miten innoissaan huoneiden tulevat asukkaat ovat upeista huoneistaan.


Värejä oli myös käytetty lastenhuoneissa rohkeasti, ja se ilahduttaa aina, sillä pelkkä valkoinen ei vain oikein sovi lastenvaltakuntaan. Lastenhuoneissa oli myös mainioita säilytysratkaisuja ja erityisesti ihastuimme Done by Deerin metallisiin kirjahyllyihin ja seinälokerikkoihin. Ava-Roomin sängyt ja muut tuotteet olivat jälleen hyvin edustettuina lastenhuoneissa, eikä suotta. Itsekin ilolla suosittelen näitä laadukkaita suomalaisen perheyrityksen tuotteita.


Villa Beauty -talossa raikasta mustavalkoista oli lastenhuoneissakin tehostettu taidokkaasti kirkkailla väreillä. Lisäksi huoneiden mustia tehosteseiniä oli piristetty upeilla seinätarroilla, jotka sopivat niin pienemmän kuin isommankin lapsen huoneeseen. Surusilmäinen pöllö vei luonnollisesti sydämeni.


Osmo Tukiaisen nikkaroima maja oli luonnollisesti myös yksi omista suosikeistani. Kerrassaan mainio idea, ja veikkaanpa, että messujen innoittamana vielä tämän vuoden kuluessa moni pieni saa vastaavanlaisen kiipeilymajan omaan huoneeseensa.


Rohkeinta värien käyttöä löytyi kohteesta nro 13. Siellä oli nimittäin maalattu molempien lastenhuoneiden katot kirkkailla väreillä. Lopputulos oli mielestäni todella upea ja kirkkaanvärinen katto toi huoneisiin aivan uudenlaista ryhtiä. Erittäin merkittävää oli luonnollisesti se, että katon väri oli rajattu jatkumaan aavistuksen seinällä eikä sitä oltu rajattu tiukasti seinän ja katon rajaan. Tämähän on mm. hauska kikka madaltaa korkean tilan huonekorkeutta, mutta koska messukohteissa huonekorkeudet olivat mukavia, ei katon värisävyn rajaaminen seinälle lainkaan madaltanut näitä huoneita, vaan loi niihin mukavan intiimin ja ehkä jopa pesämäisen fiiliksen.



Ensi kerralla katsaus mm. laattoihin ja muihin yksityiskohtiin. Iloista viikkoa kaikille!

2 comments :

  1. Replies
    1. Kiitos. :) Messukohteista ja yksityiskohdista on aina ilo kirjoitella.:)

      Delete

Ilahdun kommentistasi!