2015/09/10

Habitare 2015

Eilen tuli vietettyä päivä Habitaressa. Päivään kuului verkostoitumista, kollegoiden tapaamista sekä uusien juttujen ihastelua. Instassa laitoinkin jo kattavan kuvakoosteen Habitaren annista, mutta tässä vielä tarkemmin erityisesti ihastuttaneista asioista. Instassa ehkä eniten nähty kuva tuli minunkin otettua. Mutta olihan se niin kaunista, ettei sitä voinut olla kuvaamatta.

Anni Pitkäjärven ihana Pinna-naulakko täytti odotukseni. Tahtoisinko omaan kotiini? No tahtoisin. Toivottavasti tämä ihanuus päätyy tuotantoon Lempi-hyllyn tavoin.

Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan opiskelijoiden Vire-osastolla oli myös mielettömän kekseliäitä tuotteita esillä. Siina Pekkanen oli suunnittellut esteettömyys mielessään kätevän Circuit-hyllyjärjestelmän, jonka avulla esim. pyörätuolista saisi korkeallakin olevat esineet käden ulottuville. Heidi Välimäki (kuvassa keskellä) oli puolestaan suunnitellut seinälle kiinnitettävän Loue-pyykkitelineen, joka kestää myös katseet. Pieneen kotiin kerrassaan loistava ratkaisu. Pyykkitelineen lisäksi toivoisin kotiimme myös Saara Koskisen suunnittelemaa Taimea, jonka voi sijoittaa patterin päälle ja jossa kaikki tumput ja pipot sitten kivasti kuivuisivat - erinomainen keksintö tänne pohjoiseen. Pidetäänpä sormet ristissä, että uudet tuotteet löytäisivät valmistajansa.

Trash Cuisine -osastolla oli myös hyvin mielenkiintoisia tuotteita: mm. piirilevyistä valmistettuja futuristisia valaisimia. Suurta ihastusta herätti myös Sisse Collanderin ja Pauliina Niemelän Paips Kök –säilytysjärjestelmä, joka oli koottu kierrätysmateriaalista. Vesijohtoputkista kasattu kehikko oli kaunis ja taitavasti työstetty ja siihen ripustettavat irralliset yksiköt tekivät järjestelmästä oikean tilaihmeen. Ihastuttava tuote, jospa tämäkin tulisi tuotantoon.


Teemu Järven taide sekä Himmeen valaisimet ihastuttivat kuten aina. Himmeeltä on muuten juuri tullut valikoimaan yleisön pyynnöstä seinävalaisin. Viimeisen päälle hiottu kaunis tuote kuten muukin valaisinperhe.



Harri Koskinen oli suunnitellut uudenlaisen hyllyjärjestelmän. Ihastuin kovasti tietenkin materiaaliin sekä erityisen kätevään mekanismiin, jolla hyllykannakkeet kiinnittyivät runkoon. Tuotantoon hyllyt tulevat käsittelemättöminä, jolloin asiakas voi itse halutessaan valita sisustukseen sopivan värin. 

Joko sinä ehdit poiketa messuilla, ja mistä pidit eniten? Ihanaa lähestyvää viikonloppua, nautitaan auringosta! :)

No comments:

Post a Comment

Ilahdun kommentistasi!