2016/01/19

Taulukollaasin päivitys: julisteet Deseniosta


Vuosi on lähtenyt reippaasti käyntiin töiden parissa, blogi puolestaan on ollut vielä hetken lomilla. Tämän vuoden pääsen ilokseni aloittamaan yhteistyön merkeissä Desenion kanssa. Desenion julistekauppa lieneekin jo monille tuttu, ja valikoimaan ilmaantuu tuon tuosta ihania uutuuksia, joten aina välillä on kiva käydä katsastamassa tarjonta. Deseniossa on loistavaa juuri valikoiman monipuolisuus - sieltä löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Meidän alakerran taulukollaasi on jumittanut hyvän tovin kovin muuttumattomana, ja kesästä lähtien olen katsellut sitä "tarttis tehdä jotain" -silmällä. Näin ollen yhteydenoton saatuani kiljahdin riemusta ja klikkailin itseni heti kaupan puolelle. Aluksi luulin, että saan valittua julisteeni tuosta noin vain, mutta meni siinä kyllä useampi ilta. 

Ihastelin heti alkuun erityisesti kasviaiheisia tauluja ja olin varma, että valitsen jotain tällaista:



Hoksasin onneksi katsoa ympärilleni ja laskin yhteen viherkasvimme. Niitä olikin sitten jo riittävästi, joten enää ei kaivattu lisää seinille. Mutta yhtä kaikki, mielestäni kasviaiheiset julisteet ovat valtavan ihania, ja niiden avulla saa vihreyttä ja kodikkuutta myös sellaiseen tilaan, missä ei muuten voi pitää kasveja. 

Seuraavaksi seikkailin valokuvakategoriaan ja olin aivan lumoutunut kaikista metsä- ja vuoristoaiheisista maisemista. Tämä tunne liittyi varmasti jotenkin loppuvuoden kiireeseen sekä rauhan ja hiljaisuuden kaipuuseeni.



Ihastuksesta huolimatta yksikään metsäaiheinen printti ei kuitenkaan päätynyt listalleni. 

Valokuvien jälkeen klikkailin vintage-osastolle, ja mitä sieltä löytyikään! Vintage-aiheisiin julisteisiin en ollut mielestäni aiemmin tutustunutkaan. Miten hauskoja ja erilaisia vaihtoehtoja, ja näiden avulla saa kivasti pehmeyttä graafisempiin kuoseihin. Hauskuudesta huolimatta en kuitenkaan päätynyt näihinkään.


Karttoja tai kaupunkiaiheisia julisteita en aikonut ensin edes harkitakaan, sillä olen aina mielessäni luokitellut ne "työhuoneprinteiksi" (kauhean rajoittunutta!). Mutta kuinkas sitten kävikään!? Ilmeisesti jonkinlainen matkustusvimma muhii alitajunnassani, sillä päädyin hyvin yksimielisesti itseni kanssa valitsemaan kollaasiin uusiksi tulokkaiksi kokonaisen maailmankartan sekä aina niin rakkaan ja itselleni tärkeän Lontoon. Kuvassa hieman osviittaa siitä, mihin uudet tulokkaat sijoittuvat. Myös kuusikulmiot väistyvät, ja niiden tilalle pääsee jo eräs ennestään hankkimani printti.


Eikä tässä vielä kaikki, sillä toki valikoimasta löytyi jotain mahtavaa myös lastenhuoneen puolelle. Totta puhuen, taisin ihan ensimmäisenä käydä kurkkimassa lastenhuoneen printit. Koska meillä asuu kaksi pientä ja maailman ihaninta supersankaria, oli valinta hyvin itsestään selvä. Batman-printeistä juuri tuo tekstillinen versio valikoitui meille ihanan viestinsä perusteella. Tällä onkin hauska yllättää lastenhuoneen sankarit.



Ihanaa viikon jatkoa!

--
Short version in English: Every now and then I have the opportunity to cooperate with some interesting companies. This time I got to choose some cool prints from Desenio's collection. If you are not yet familiar with Desenio, please take a look at their collection here.

Have a good one!

- Liisa


Kollaasien kuvat/Pics: Desenio. 

Postaus tehty yhteistyössä Desenion kanssa.

No comments:

Post a Comment

Ilahdun kommentistasi!